Kuolevaksi julistettuKUOLEVAKSI JULISTETTU
Tekijä: Seppo Jokinen
Kustantaja: Pulitzer Oy - CrimeTime (2015)
Tuotetunnus: 9789522892393


Päivämäärä:21.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Kuolevaksi julistettu
Arvostelu:Seppo Jokisen uusin kirja komisario Koskisen ja hänen ryhmänsä rikosselvityksistä on tuttua ja taattua Seppo Jokista. Kirjan ja kirjasta toiseen etenevä päähenkilöiden yksityiselämää käsittelevät juonet ovat johdonmukaisia ja mukaansa tempaavasti kirjoitettuja.

Uusin kirja alkaa rauhallisissa tunnelmissa loppua kohti kiihtyen. Loppusivuilla tahti kiihtyy jopa huimaksi asioiden etenemiseksi ja langan päät nivoutuvat yhteen yllättävillä ja mukaansa tempaavilla käänteillä. Mielenkiinto säilyy.

Seppo Jokinen kirjoittaa elämää ymmärtäen, inhimillisesti, lämpimästi ja tunteita liikuttaen. Sekä tietenkin pilke silmäkulmassa. Innolla jatkoa odottaen!

Päivämäärä:23.02.2016
Arvosana:
Otsikko:Tutun hyvää!
Arvostelu:Tutun hyvää luettavaa Jokiselta, ajoittain kirjan päähenkilön Koskisen saamattomuus ja jäyhyys henkilökohtaisten ihmissuhteiden hoidossa on erittäinkin toden ja elämän oloista! Jälleen mukana kirjan henkilöiden henilökohtaisia asioita eikä pelkästään poliisien rikosten ratkaisuja, hyvä.
Täyden viiden tähden kirja jonka lukemisessa ei meinannut malttaa taukoa pitää!

Päivämäärä:17.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Taattua Jokista
Arvostelu:Koskettava kertomus,jatkumona Ulla Lundelinin tytön katoaminen.Niin herkkää ja liikuttavaa.Koskisen ja Ullan mutkikas suhde.Ilahduttavaa myönteinen suhtautuminen seksuaalivähemmistöön.Tämä kirja on pakko lukea!Ajankohtaisia rikoksia jotka onneksi ratkeavat.Jään odottamaan seuraavaa kirjaa.

Päivämäärä:03.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Huippuhyvä
Arvostelu:Lennokasta ja mukanansa pitävää luettavaa jälleen kerran. Kirja pitää otteessaan loppuun asti. Meillä on kirjahyllyssä kaikki 20 Jokista ja lisää tulee varmasti, jos Seppo vaan kirjoittaa. Suosittelen lämpimästi kirjaa dekkarin ystäville :)

Päivämäärä:08.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Kuolevaksi julistettu
Arvostelu:Jatkumoa edellisille komisario Koskinen-kirjoille. Nyt suurimmat murheet ovat laitoksen sisällä. Teksti sujuvaa,kuten ennenkin. Ei mitän yliluonnolista, vaan juuri tuolla lailla on voinut tai olisi voinut sattua ja tapahtua. Jokinen ei petä

Päivämäärä:01.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Aika hyvä..
Arvostelu:...jos joku pystyy olemaan lukematta yhdeltä istumalta:) Takuuvarmaa Jokista; lukemisen sujuvuutta. Tarina muuttuu elokuvaksi jo ensimmäisen kappaleen aikana.

Päivämäärä:02.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Seppo Jokisen kirjat
Arvostelu:Taas joutuu odottamaan vuoden, kun on ahminut tämän kirjan. Olen lukenut kaikki komisario Koskiset ja aina jään odottamaan uutta, joka on pakko saada heti.

Päivämäärä:09.05.2017
Arvosana:
Otsikko:Arvostelu
Arvostelu:Kirja luettu. Taattua Jokista. Selvä kielinen ja teksti ymmärrettävää. Komissario Koskisesta olisi TV sarjaksi ( verraten TV sarjaan Syke ).

Päivämäärä:07.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Loistavaa luettavaa
Arvostelu:Seppo Jokinen ja komisario Koskinen parhaimmillaan. Ei voi jättää käsistään, kun on kerran aloittanut. Odotan innolla seuraavaa.

Päivämäärä:19.02.2016
Arvosana:
Otsikko:Kuolevaksi julistettu
Arvostelu:Nyt on luettu ensimmäinen (Koskinen ja siimamies) ja tämä uusin kirja. Viihdyttävää ja mukavaa kerrontaa. Kyllä varmasti luen Jokisen kirjoja lisää.

Päivämäärä:01.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Kuolevaksi Julistettu Jokinen Seppo
Arvostelu:Taattua tuttua tekstiä Seppo Jokiselta. Täläkään kertaa en pettynyt. Huumoria ei ole unohdettu Jokisen dekkareista.

Päivämäärä:17.02.2016
Arvosana:
Otsikko:Kuolevaksi julistettu
Arvostelu:Koukuttava, kuten kaikki Komisario Koskinen kirjat. Pakko lukea nopeasti, koska on niin mielenkiintoinen.

Päivämäärä:25.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Kuolevaksi julistettu
Arvostelu:Kirja vie mukanaan, kuten Sepon aikaisemmatkin teokset. Yksi tähti jäi puuttumaan seuraavaa teosta odotellessa.

Päivämäärä:05.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Huippu !
Arvostelu:Mahtava kirja taas kerran.
Kannattaa lukea koko sarja.

Päivämäärä:05.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Hyvä kirja
Arvostelu:Kirja on vielä lukematta, mutta tiedän sen olevan hyvä.

Päivämäärä:08.05.2015
Arvosana:
Otsikko:kirja
Arvostelu:Taattua, ei petä tälläkään kertaa.Voi suositella.

Päivämäärä:17.02.2016
Arvosana:
Otsikko:Jokinen
Arvostelu:Loistava kirja. Yksi Jokisen parhaita

Päivämäärä:01.05.2015
Arvosana:
Otsikko:Jännitystä
Arvostelu:Taattua Jokista

Päivämäärä:21.07.2015
Arvosana:
Otsikko:Ei malta lopettaa

Päivämäärä:21.07.2015
Arvosana:
Otsikko:Ei malta lopettaa